Ajatus syntyi eräänä lokakuisena päivänä, kun auton kojelaudassa loisti teksti ”Err”. Ajatus jalostui, kun ympäristökeskukseen hankittiin tavarafillari. Lopullinen päätös ajatuksesta toteuttaa kokeilu elää kuukausi ilman autoa, kun pimeänä aamuna poljin töihin pesiskentän ohi, jossa kesäisin joukkueemme pelaa sarjapelejään.
Olen käytännössä koko aikuisikäni omistanut auton. Pääkaupunkiseudulla olen asunut noin kymmenen vuotta ja tuona aikana olen aika luontevasti alkanut käyttää liikkumiseeni enimmäkseen polkupyörää tai julkista liikennettä. Edelleen minulla on kuitenkin auto, jota hyödynnän sujuvasti muiden liikkumismuotojen rinnalla. Auto on erityisesti tarpeen silloin, kun pitää liikuttaa enemmän tavaraa kuin selkäreppuun sopisi.
Auto vaihtui tavarafillariin
Auton omistajana en ole yksin pääkaupunkiseudulla. Vilkaisu tilastoihin osoittaa, että vuoden 2014 Helsinki alueittain -julkaisun perusteella hieman alle puolella asuntokunnista on käytössään auto. Helsingin ulkopuolella autoja on vielä useammalla. Espoolaisena lukeudun niiden 65 prosentin joukkoon, jolla on auto [1]. Vantaalla prosenttiluku on lähes sama mitä Espoossa.
Autoton kuukauteni nimettiin #Virkafillariksi, koska haastetta varten sain käyttööni ympäristökeskuksen #Virkafillariksi nimetyn tavarapolkupyörän. #Virkafillari-aihetunnisteella raportoin autottomasta elämästäni ympäristökeskuksen Instagram-tilillä. Haasteen perusajastus oli, että teen ensisijaisesti pääkaupunkiseudun sisäiset matkat polkupyörällä. Tarvittaessa minulla oli lupa käyttää myös joukkoliikennettä, mutta autonavaimet suljettiin hallintopäällikön kassakaappiin.
Mitä #Virkafillarista jäi ”reisiin ja pohkeisiin”?
Lopputuloksena oli, että toukokuussa en ajanut autoa. En myöskään ollut autokyydissä tai taksissa. Paikallisbussimatkoja tein yhteensä neljä ja metromatkoja kaksi. Metrossa oli kylläkin fillari mukana, mutta se oli julkisilla taitettu matka yhtä kaikki. Loput matkoista kuljin polkupyörällä ja kilometrejä kertyi yhteensä vähän alle 1400. Kaikki tavarat, jotka minun piti viedä paikasta toiseen, pääsivät perille #Virkafillarin kyydissä. Lisäksi laskin että polkemani 1400 kilometriä olisivat pelkästään bensan osalta maksaneet noin 120–130 € (vuodessa noin 1500 €). Kilometrikorvaukseksi (0,43 senttiä/km – v. 2016) muutettuna summa olisi ollut noin 600 €.
Ennen autottoman kuukauden alkua osasin ennakoida, että varsinaisen matkustamisen osalta selviäisin haasteesta – vaikka pelkkä työmatkani on yhteen suuntaan 18 kilometriä. Mielenkiintoista oli seurata omaa asennoitumistani tilanteeseen, jossa vaihtoehtonani oli ensisijaisesti pyöräily. Haasteen aikana pyöräilystä tuli luonteva osa liikkumista – myös niissä tilanteissa kun väsytti tai ei olisi vaan jaksanut. Kun minulla ei ollut mahdollisuutta käyttää autoa, en osannut sitä myöskään kaivata.
Suhtautumiseni auton käyttöön hieman muuttui ja uskoisin, että alle viiden kilometrin automatkoja ei jatkossa todennäköisesti tule tehdyksi. Ne hoituvat paremmin kävellen, pyörällä ja julkisilla.
Lähde: [1]: Autonomistus asuntokunnittain, Uudenmaan liitto
Teksti: Juha Korhonen, ympäristötarkastaja, Helsingin kaupungin ympäristökeskus