Luonto ymmärretään usein vain sen elolliseksi osaksi, jota edustavat eläimet, kasvit, sienet ja muut eliöt. Elollisen luonnon taustalla tai oikeammin alla vaikuttaa kuitenkin luonnon osa, joka itsestään melua pitämättä määrää osaltaan elollisen luonnon tyypin ja lopulta sen koko olemassaolon. Elottoman luonnon vaikutus elävään luontoon näkyy helposti, jos vertailee kasvillisuutta vaikka soraharjulla, kalliolla ja savimaalla.
Planeettamme on pyöreä kivi, jonka kallioperä ja siitä syntyneet maalajit sekä vedet ja ilma toimivat eliöiden koteina, suojina, lisääntymis- ja leviämisreitteinä, ravinnon ja materiaalien lähteinä ja etenkin ilma ja vesi monille myös välittöminä elämisen ehtoina. Tämä koskee myös meitä ihmisiä.
Maapallon kivikehä (litosfääri), vesikehä (hydrosfääri), ilmakehä (atmosfääri) ja elävä luonto eli elonkehä (biosfääri) ovat kaikki vuorovaikutuksessa keskenään, eli niiden välillä liikkuu ainetta ja energiaa. Siksi luonnon kokonaisuudessa lähes kaikki vaikuttaa lähes kaikkeen ainakin pitkällä aikavälillä.
Onko maa likaa vai pyhää?
Maankamaran eli kallioperän ja maaperän ymmärtäminen luonnoksi on teollistuneessa maailmassa aika uusi ajatus. Maata on nykyaikana pidetty paitsi hyödykkeenä myös likana, mikä näkyy esimerkiksi englannin sanassa dirt (maa, maa-aines, lika) sekä Suomen lippua koskevassa säännössä, jonka mukaan lippu ei saa koskettaa maata. Vaikka tässä kosketuskiellossa maalla tarkoitetaan enemmänkin maankamaraa kuin isänmaata, jota lippu nimenomaan edustaa, nämä kaksi maan merkitystä ovat niin sidoksissa toisiinsa, että tuossa lippusäännössä on jotain koomista.
Maa- ja kalliomuodostumilla voi tieteellisen merkityksen lisäksi olla maisemallista, teknistä, historiallista, sosiaalista, symbolista tai uskonnollista arvoa. Muinaisissa kulttuureissa ja ehkä joissain nykyisissäkin on pidetty eräitä elottomia luonnon osia ja muodostumia pyhinä. Saamelaisten seidat, Australian aboriginaalien Uluru (Ayers Rock) ja muut pyhät vuoret ja maisemallisesti näyttävät muodostumat ovat saaneet alkuperäistä uskonnollista laajempiakin merkityksiä. Niistä on tullut luonnonnähtävyyksiä. Maalajit ja maankamaran pinnanmuodot ovat tuhansia vuosia ohjanneet esimerkiksi asutuskeskusten ja teiden rakentamista. Suomen kartalta näkyy, miten Salpausselät ja harjut ovat houkutelleet teiden ja rautateiden rakentajia kun taas kalliomäkiä, soita ja savikoita on väistelty.
Kahvitauko maaperästä
Maankamaran ja muun elottoman luonnon ihmisille tarjoamia hyötyjä voidaan nimittää geosysteemipalveluiksi, jotka yhdessä biosysteemipalveluiden kanssa muodostavat kokonaisuuden nimeltä ekosysteemipalvelut. Maankamaran hyödyt ovat monesti niin itsestään selviä, että harva tulee ajatelleeksi minään palveluina maan materiaaleja tai sen kykyä tuottaa metsää, viljelykasveja, puhdasta pohjavettä tai henkisiä elämyksiä. Toisaalta taas tuhoisimmat luonnonkatastrofit ovat sellaisia, joista voi halutessaan syyttää elotonta luontoa.
Mutta kun juot kahvia, pysähdy hetkeksi. Se kuppi on tehty maaperän savesta ja siinä oleva lusikka kallioperän rautamalmista. Kahvipensas on kasvanut sille sopivassa maaperässä ja ilmastossa, sato on rahdattu meille öljytuotteen voimalla, ja juoma on tehty pinta- ja sadeveteen, jonka gravitaatio- eli painovoima on kuljettanut geologiseen muodostumaan nimeltä Päijänteen järviallas. Maan painovoima pitää myös kahvisi siististi kupissa ja estää sinuakin sinkoutumasta lopullisesti avaruuteen. Voidaan siis puhua myös tärkeästä ”gravitaatiopalvelusta”, vaikka sama voima muuttuu tuhoavaksi heti, jos päästät kupista irti ilman tukevaa alustaa.
Teksti: Antti Salla, ympäristötarkastaja, Helsingin kaupungin ympäristökeskus