
Aloitin Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen uutena hallintopäällikkönä lokakuun alussa ja hieman sitä ennen jo sijaisena. Ensimmäisiin työpäiviini Helsingin ympäristökeskuksessa kuului kokous Suomen luontokeskus Haltiassa Nuuksiossa. Nuuksiossa käyneet tietävät, että jo reitti kohti luontopolkuja on hyvin viehättävä. Erityisen kaunis se on syksyn alussa, jolloin puiden lehdet alkavat saada kauniita keltaisen, oranssin ja punaisen sävyjä.
Kauniissa luonnossa oli hyvä pohtia hetki oman työurani valintoja. Millainen polku minut johdatti töihin ympäristökeskukseen?
Alakouluikäisenä suuntauduin vahvasti näyttelemiseen ja kirjoittamiseen. Olin kuunnellut tarkkaavaisena poliittisia puheita ja aloin toimittaa Pioneer Y -nimistä omaa sanomalehteä. Askartelin myös pahvilaatikoista TV-ruutuja ja toimin uutistenlukijana. Toimittajaa minusta ei kuitenkaan tullut, mutta jo varsin nuorena oli selvää, että haluan mennä yliopistoon. Valitsin lopulta oikeustieteellisen, koska suunnittelin ihmisoikeusjuristin työtä.
Vahva humanistinen näkökulma on viitoittanut uraani. Olen hakeutunut ja päässyt töihin, joissa on voinut olla tukemassa ihmisiä tai elinympäristöä.
Ulkoministeriössä tein aluksi työtä ulkomailla vaikeuksiin joutuneiden auttamiseksi ja sittemmin kehitysyhteistyön parissa, jossa työ vei myös ympäristöalan hankkeisiin ja päästökaupan pariin.
Ulkoministeriöstä siirryin opetusvirastoon, työkenttänä hankinnat ja tila-asiat. Terveellinen sisäilma, energiansäästö, jätteiden määrän vähentäminen, kestävät hankinnat ja ilmastoasiat kuuluivat olennaisena osana päivittäiseen työhöni.
Kun hallintopäällikön paikka ympäristökeskuksessa aukeni hakuun, oli selvää, että tässä on minun paikkani. Onneksi tärppäsi.
Näiden ajatusten siivittämänä saavuin Haltian luontokeskukseen. Olin käynyt rakennuksessa kerran aikaisemmin, mutta silloin pitkän vaelluspäivän jälkeen, enkä oikein jaksanut keskittyä ympäristööni. Mutta tällä kerralla jaksoin ja se kannatti.
Haltian luontokeskus avattiin yleisölle vuonna 2013. Rakennuksen sijainti on ihastuttava, sillä se sijaitsee mäellä, josta avautuu kävijälle kaunis järvimaisema. Haltia on kokonaan puusta rakennettu ja sisälle astuessa tunnelma luonnossa oleilusta jatkuu edelleen.
Vaikka Haltian luontokeskuksen rakennus sellaisenaan näkemisen arvoinen kannattaa tutustua myös sen näyttelyihin. Kukin löytää Haltian ja Nuuksion omalla tavallaan. Luontokeskus antaa viihtyisät ja luonnonläheiset puitteet esimerkiksi tyhy-päivän viettämiseen.
Haltian ympäristö maisemineen ja luontopolkuineen puhutteli minua erityisen paljon. Käynti luonnonkauniissa Nuuksiossa oli erinomainen tapa aloittaa uusi ura ympäristökeskuksen hallintopäällikkönä. Tunsin vahvasti valinneeni oikean polun.
Hallintopäällikkö
Susanna Sarvanto-Hohtari
etunimi.sukunimi@hel.fi
Kuvat: Lotta Henriksson