Neljäkymmentäneljä vuotta sitten, Kaarlo Pitsingin ollessa Uudenmaan läänin maaherrana, lukitsin tulevaisuuteni ryhtymällä valtion virkamieheksi virkaatekevän ylimääräisen toimistoapulaisen vakanssilla. Tapahtuma oli historiallinen lääninhallituksenkin kannalta, olin nimittäin viraston ensimmäinen Beatles-tukkainen työntekijä.The Beatles-yhtyeen löysin jo 1960-luvun alkupuoliskolla, sillä isäni englantilaisen työnantajan myötä sain ensikosketuksen legendaarisen yhtyeen musiikkiin.
Moppitukkana opin pian, että konservatismi oli voimissaan muutoinkin tuossa ensimmäisessä työyhteisössäni. Käytäntönä oli, että kaikki nousivat seisomaan, kun esimies tuli huoneeseen, ja seisoivat niin kauan kuin tilanne oli päällä. Kaikesta tästä huolimatta, nautin valtion pitkää leipää opiskelujen ohessa runsaan viiden vuoden ajan.
Rakentamisen ohjaukseen liittynyt lopputyöni viitoitti tieni rakennusvalvontavirastoon, mielenkiintoiseen arkkitehtien ja diplomi-insinöörien dominoimaan työympäristöön. Näiden kahden ammattikunnan välistä kilvoittelua oli hauskaa seurata. Virastoon tuli uusi diplomi-insinööri, joka ryhtyi oma-aloitteisesti keittämään kahvihuoneessa kahvia. Neuvoin häntä, että ota termoskannusta valmista kahvia. Miespuolinen diplomi-insinööri totesi kauhistuneena, että ei herra jumala, se voi olla naisarkkitehdin keittämää.
Ai niin, kävinhän minä rakennusvalvontavirasto-pestin aikana istumassa käräjät. Vuosi Lohjan käräjäoikeudessa opetti muun muassa, että nuoret tytöt voivat olla äärimmäisen julmia toisiaan kohtaan ja että uhrien isät osaavat itkeä julkisesti. Tulin myös tietoiseksi siitä, että Lohjalla nuorilla miehillä on tapana mennä tansseihin pesäpallomailan kanssa, ja koska pesäpallotaitoni olivat jo ruostuneet, en mennyt Tanhuhoviin kertaakaan.
Onnekkaiden sattumien seurauksena siirryin ympäristökeskukseen joulukuussa 1992, ja kuten on käynyt ilmi, hyvin olen viihtynyt.
Aluksi jouduin usein vastaamaan kysymykseen tuleeko sinusta nyt vihreä, kahlitsetko itsesi puuhun vai kaivinkoneeseen? Vastaukseni taisi olla yhtä tyhmä, sanoin nimittäin ”Minussa ei ole muuta vihreää kuin tämä villapaita ja sekin haalistuu.”
Sen lisäksi, että oma ympäristötietoisuuteni on päässyt lapsenkengistään kahden kymmenen vuoden aikana, on yleinen tietoisuus ympäristömme ja siihen vaikuttavien tekijöiden merkityksestä lisääntynyt oleellisesti. Isot globaaliin ympäristöön liittyvät asiat ovat tulleet lähemmäksi tavallista ihmistä ja pienet helpommin ymmärrettävät asiat ovat tulleet osaksi jokaisen arkea. Monista uhkakuvista huolimatta olen säilyttänyt positiivisen asenteeni suhteessa tulevaan kehitykseen. Ainakin täällä Helsingissä paremman tulevaisuuden eteen työskentelee lähes tappiin saakka motivoitunut porukka, hyviin tuloksiin on lupa uskoa.
Mutta, aika aikaansa kutakin, sanon minä. Jostain syystä eläkkeelle siirtyminen ei arveluta minua. Ehkä siksi, että minulla on mennyt elämässä yleisesti ottaen hyvin, miksi nyt ryhtyisi menemään huonosti.
Ai niin, Beatles-tukasta olen sittemmin luopunut, mutta itse yhtyettä olen diggaillut koko työurani ajan. Sitä harrastusta aion vakaasti jatkaa myös eläkkeellä!
Hallintopäällikkö
Jorma Nurro
etunimi.sukunimi@hel.fi