Katuruokakulttuurin rantautuminen Helsinkiin näkyy myös ympäristökeskuksessa etenkin kesäaikana lukuisina kysymyksinä ulkomyyntitoiminnan aloittamisesta ja siihen tarvittavista luvista. Ympäristökeskuksen ulkomyyntitiimin elintarviketarkastajat kokosivat tavallisimmin kysytyt kysymykset ulkomyynnistä tietopaketiksi.
Ulkomyyntikausi on kuumimmillaan ja katuruokayrittäjät ovat palanneet Helsingin katukuvaan. Aikaisemmin ruoan ulkomyynti keskittyi lähinnä torien telttoihin, mutta viime vuosina ruokaa on voinut ostaa myös erilaisista pyöristä, rekoista, mopoista, kärryistä ja veneistä.
Myyntilaitteistojen lisäksi kaduilla ja tapahtumissa myytävä ruoka on monipuolistunut, ja perinteisten toriruokien lisäksi tarjolla on muun muassa puuroa, smoothieita ja falafeleja. Liikkuvat myyntilaitteet mahdollistavat ruoan myyntipisteen siirtämisen sinne, missä ihmiset ovat, ja yhä useampi ruoka-alan yrittäjä haluaakin ravintolan tai kahvilan lisäksi myydä valmistamiaan ruokia myös kaduilla ja tapahtumissa.
1. Mikä on liikkuva elintarvikehuoneisto ja mitä elintarvikkeiden ulkomyynti on?
Liikkuvalla elintarvikehuoneistolla tarkoitetaan elintarvikehuoneistoa, joka voidaan siirtää paikasta toiseen. Sellainen voi olla esimerkiksi rekka, teltta, pyörä, vaunu, kontti, vene tai jokin muu liikkuva laite. Ulkomyynnillä tarkoitetaan yleisesti sitä, että elintarvikkeita tarjoillaan ja myydään ulkona. Liikkuvien elintarvikehuoneistojen yhteydessä puhutaan usein ulkomyynnistä, koska liikkuvat elintarvikehuoneistot toimivat pääasiassa ulkona.
2. Mikä on ketterä kioski?
Helsingissä aloitettiin viime vuonna kokeilu ketteristä kioskeista. Ideana on, että ketterät kioskit voivat toimia useilla eri alueilla Helsingissä ilman pysyvää paikkaa. Ne ovat liikkuvia elintarvikehuoneistoja, jotka ovat tehneet Ketterät kioskit -sopimuksen rakennusviraston kanssa. Lisätietoja sopimuksesta löytyy rakennusviraston sivuilta.
3. Milloin ja minne elintarvikkeiden myynnistä ja tarjoilusta täytyy ilmoittaa?
Säännöllisestä elintarvikkeiden myynnistä ja -tarjoilusta tulee ilmoittaa kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle vähintään neljä viikkoa ennen toiminnan aloittamista. Helsingissä ilmoitukset tehdään ympäristökeskukselle. Ulkomyynnissä ilmoitus tulee tehdä esimerkiksi kun myydään pakattua jäätelöä pyörästä, muualla valmistettuja ruokia rekasta tai kahvia moposta.
Jos liikkuva elintarvikehuoneisto siirtyy toisen kunnan alueelle myymään ja tarjoilemaan elintarvikkeita, myyntitapahtumasta tulee tiedottaa paikallista elintarvikevalvontaviranomaista. Esimerkiksi Helsinkiin ilmoituksen tehnyt ruokarekka tiedottaa Seinäjoen festivaaleilla tapahtuvasta elintarvikkeiden myynnistä ja tarjoilusta lähettämällä esimerkiksi vapaamuotoisen sähköpostin Seinäjoen terveystarkastajalle.
4. Milloin ei tarvitse ilmoittaa?
Ilmoittaa ei tarvitse jos elintarvikkeiden tarjoiluun ja myyntiin liittyvät riskit ovat vähäisiä ja
- Elintarvikkeiden myynti on satunnaista (esimerkiksi leivonnaisten myynti torilla pari kertaa kuukaudessa).
- Elintarvikealan toiminta tapahtuu samassa huoneistossa kuin muu elinkeinotoiminta; esimerkiksi torimyyjä myy lahjatavaroita ja lisäksi valmiiksi pakattuja karkkeja
- Toiminta tapahtuu yksityishenkilönä (esimerkiksi osallistuminen ravintolapäivään)
- Toimintaa ei voida pitää elinkeinon harjoittamisena (esimerkiksi lapset pitävät naapureille kesäkahvilaa)
5. Mitä liikkuvan elintarvikehuoneiston tulee muistaa?
- Järjestä paikka käsienpesuun – puhtaat kädet ovat perusta hyvään elintarviketurvallisuuteen
- Säilytä kylmät kylmänä ja kuumat kuumana, jotta bakteerit eivät pääse kasvamaan ruuassa
- Käytä valmiiksi pilkottuja raaka-aineita ja kypsennettyä lihaa
- Järjestä henkilökunnalle wc:n käyttömahdollisuus
- Varmista talousveden saanti
- Toimita jätteet pois alueelta
- Varmista laitteiden toimivuus ja sähkön riittävyys
- Järjestä elintarvikkeille ja myyntipisteelle riittävä suojaus
6. Saako elintarvikkeita valmistaa kotona myyntiin?
Yleisesti ottaen elintarvikkeita voi valmistaa kotona myyntiin. Elintarvikkeiden valmistamisesta kotona tulee ilmoittaa kuten muustakin elintarvikealan toiminnasta. Myös muilta osin elintarvikkeiden valmistamiseen kotona pätevät samat pelisäännöt.
On hyvä muistaa, ettei asuminen vaaranna elintarvikkeiden turvallisuutta. Ennakkoon on hyvä miettiä esimerkiksi, miten toimitaan perheenjäsenten sairastuessa tarttuviin tauteihin tai miten estetään lemmikkieläinten pääsy keittiöön.
Elintarvikkeiden valmistamiseen kotona tulee pyytää taloyhtiöltä suostumus, ja toiminnasta ei saa aiheutua melu- tai hajuhaittaa naapureille. Kotona ei ole sallittua järjestää laitosmaista toimintaa eli kotona ei voi järjestää eläimistä saatavien elintarvikkeiden (esimerkiksi jauheliha, kala ja juusto) suuririskistä ja laajamittaista valmistusta myyntiin. Esimerkiksi sushin valmistaminen kotona ei ole tämän vuoksi sallittua.
7. Pitääkö Pop up -toiminnasta ilmoittaa?
Lähtökohtaisesti kaikesta elintarvikealan toiminnasta tulee ilmoittaa, kuten edellä kerrottiin. Evira määrittelee pop up –toiminnan kestoksi 12 vuorokautta. Esimerkiksi ravintolapäivä ei kuulu säännöllisen valvonnan piiriin, eikä osallistumisesta ravintolapäivään ei tarvitse ilmoittaa.
Tuliko lisää kysyttävää? Voit lähettää kysymyksesi osoitteeseen ulkomyynti@hel.fi
Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Lauri Rotko