Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.10.2021 pormestariston esityksen kaupunkistrategiaksi. Strategian ”Kasvun paikka” -otsikko kuulostaa ympäristön kannalta lähtökohtaisesti huolestuttavalta. Kaupungin nopea kasvu merkitsee kaupunkiluonnon hupenemista ja haasteita muun muassa ilmastoasioille ja kiertotalouden edistämiselle.
Ekopaastoamaan!

Kirkko ja aiempi pitkäaikainen työpaikkani Suomen ympäristökeskus (SYKE) kampanjoivat jälleen yhdessä ekopaaston merkeissä. Mukaan ovat nyt liittyneet myös Pääkaupunkiseudun ympäristöpalvelut (HSY), Martat sekä Baltic Sea Action Group (BSAG). Epätavallinen yhdistelmä tekee uteliaaksi.
Ympäristötarkastajan matkassa
Kaupungin ympäristötarkastaja vetää kenkiä jalkaan. Tänään on valvontaohjelman mukaan vuorossa määräaikaistarkastus autokorjaamoon, jonka yhteydessä toimii myös autopesula. Korjaamolla käydään viranomaisvierailulla säännöllisin väliajoin tarkastamassa, että ympäristöasiat ovat kunnossa. Yleensä tällaiset vierailut hoituvat hyvässä yhteishengessä, uusia yrittäjiä voidaan ensimmäisellä valvontakäynnillä myös neuvoa oikeista käytännöistä.
Hyppy toisenlaiseen todellisuuteen – Riad
”Maailma muuttuu kyllä nopeasti”, sanoi autonkuljettaja matkalla lentokentältä hotellille. ”En olisi ikinä uskonut näkeväni naista ajamassa autoa, mutta toisin vaan kävi, tuossakin menee taas yksi.” Saudi-Arabia poikkeaa Suomesta lähes kaikin mahdollisin tavoin. Siksi oli kiinnostavaa, että suomalaisia asiantuntijoita haluttiin arvioimaan sen pääkaupungin Riadin suuria suunnitelmia kaupungin viihtyisyyden lisäämiseksi ja sen viherryttämiseksi.
Kiina, meret ja maailma
Isäni oli matkanjohtajana 1960-luvulla eräillä ensimmäisistä suomalaisten Kiinan kansantasavaltaan tekemillä matkoilla. Tuolloin turisteihin suhtauduttiin puhemies Maon henkilökohtaisina vieraina ja kohtelu oli sen mukaista. Isäni diakuvat Pekingistä jäivät mieleen: loputtomia polkupyöräjonoja eikä autoja missään. Ruokakin tuotiin silloin pääkaupunkiin polkemalla ja jätteet poistettiin samalla tavalla. Silloinen Kiina vaikutti melko ekologiselta näyteikkunalta menneisyyteen. Lue lisää
Lajien ja luontotyyppien kokonaisuus Lontoon biodiversiteettiohjelmassa
Lontoon biodiversiteettiohjelmassa (The City of London Biodiversity Action Plan 2016–2020) esiin nousee erityisen hyvin hahmotettu yhteys lajin, habitaatin ja luontotyypin yhteydestä. Lue lisää
Kaupunkien biodiversiteettiohjelmia maailmalta
Valmisteilla olevan luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman (LUMO-ohjelman) yksi taustatöistä on ollut muiden kaupunkien vastaaviin suunnitelmiin tutustuminen. Lue lisää
Eläinavusteinen suunnittelu AAD
’Animal-aided design’ on kahden saksalaisen tutkijan (Wolfgang Weisser ja Thomas Hauck) kehittämä urbaanin ympäristön suunnittelumenetelmä, jossa otetaan lähtökohdaksi joidenkin suunnittelun kannalta mielenkiintoisten eläinlajien ympäristövaatimukset. Lue lisää
Kaupungin LUMO
Kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja sen suojelua tukevia kehitysideoita haettiin sekä uusimmista tutkimuksista että LUMO-seminaarista. Lue lisää
Uutta puhtia Helsingin luonnon monimuotoisuuden kohentamiseen
Helsingin kaupungin uudet ympäristötavoitteet ottavat entistä enemmän huomioon myös luonnon monimuotoisuuden edistämisen. Lue lisää